Aluksi sinun tulee miettiä onko kustannuspaikkaseuranta yrityksessäsi yksi- vai monitasoista. Seuraavassa on esitetty esimerkkejä kummastakin toimintamallista.
Kaikki tapahtumat kohdistetaan aina tiliöintitason kustannuspaikoille eli niille kustannuspaikoille, joiden taso on 0. Muille kustannuspaikkatasoille ei kirjata mitään tapahtumia. Tasot ovat olemassa raportointia varten eli ne keräävät yhteen tiedot alemman tason kustannuspaikoilta.
Esimerkki 1: yksitasoinen kustannuspaikkakäsittely
Yksitasoisessa kustannuspaikkakäsittelyssä kustannuspaikat ovat rinnakkaisia ja ne voivat myös toimia omina itsenäisinä seurantakohteinaan. Tapahtumat kirjataan suoraan seurantakohteelle eli tiliöintitasolle.
Kustannuspaikkojen avulla seurataan kirjauksia paikkakunnittain.
Kustannuspaikkojen avulla seurataan kirjauksia toiminnoittain, vaikka ne tapahtuisivat eri paikkakunnilla.
Esimerkki 2: kaksitasoinen kustannuspaikkakäsittely
Kaksitasoisessa kustannuspaikkakäsittelyssä halutaan seurata tietoja alueittain, mutta myös toiminnoittain. Tapahtumat syötetään toiminnoittain eli tiliöintitaso on toiminto. Raportit voidaan tulostaa jokaisesta toiminnosta erikseen. Sen lisäksi voidaan tulostaa myös Alue1:stä raportti, joka sisältää kaikkien kolmen toiminnon tapahtumat, vaikka ne onkin tiliöitäessä kohdistettu toiminnoille.
Kaksitasoinen kustannuspaikkahierarkia.
Esimerkki 3: kolmi- tai useampitasoinen kustannuspaikkakäsittely
Kolmitasoinen kustannuspaikkaesimerkki.
Kustannuspaikkoja halutaan seurata kolmessa eri tasossa: alueittain, osastoittain ja henkilöryhmittäin. Kustannuspaikat voidaan jaotella toimintojen mukaan eikä kaikkia alemman tason kustannuspaikkoja ole olemassa. Esimerkissä Osasto 2:ssa ei ole lainkaan henkilöitä henkilöryhmässä 1. Raportit voidaan tulostaa eri tasoilta: esimerkiksi, jos halutaan tulostaa Osasto 2:n raportti, tulostuu yhteenveto Henkilöryhmien 2,3,4,5 ja 6 Osasto 2:seen kuuluvista tapahtumista.
Kustannuspaikkarakenne on helpompi hahmottaa ja rakentaa, kun piirtää siitä kuvan, josta raportoinnin eri tasot käyvät helposti selville!





